Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Iisalmessa on alkanut Liikkuva Koulu ja  KouluPT -hanke

Iisalmen liikkuva koulu ja kouluPT-hanke edistää nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja pyrkii lisäämään fyysistä aktiivisuutta. Kouluilla lisätään aktiivisuutta väli- ja oppitunneilla sekä koulumatkoilla. Lisäksi kouluille hankitaan hankkeen myötä uusia välituntivälineistöjä.

Hankkeen myötä yläkoululla on aloittanut Koulu Personal Trainer, Essi Holkonen (liikunnanohjaaja AMK). Hän aloittaa yksilölliset hyvinvointitapaamiset yläkoulun oppilaiden kanssa sekä aktivoi ja toteuttaa kaikkia kouluja koskevia välitunti- sekä taukoliikuntoja.

Hankkeessa kehitellään Move!-polkua ja hyödynnetään muun muassa Move!-mittauksia hyvinvointitapaamisissa. Hankkeessa luodaan myös Liikkuva koulu-verkosto ja tavoitteena on saada kaikkiin kouluihin Liikkuva koulu toimintamalli osaksi arkea. Henkilöstön osaamista kartoitetaan ja kehitetään koulutuksien sekä työpajojen avulla.
Hanke toteutetaan ajalla 1.8.2024-30.6.2025.

 

Tulotietojen toimittaminen elokuussa 2024 alkavalle varhaiskasvatuksen toimintakaudelle

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut määräytyvät perheen koon, tulojen sekä lapsen varhaiskasvatuksessa vietetyn ajan perusteella. Asiakasperheiden tulot tarkastetaan vuosittain.

Edlevo appin selainversion linkki muuttuu

Edlevo App -järjestelmässä on uusi linkki.